Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 

TARINA JA ARVOT

 

Redihair avasi ovensa 2018 syksyllä juuri valmistuneeseen kauppakeskus Rediin. Parturi-kampaamomme ruorissa toimii jo pitkän uran yrittäjänä tehnyt Anne, joka on ollut aktiivisena toteuttamassa lapsuutensa unelma-ammattiaan kampaamoalalla jo vuodesta 2003. Annen lisäksi Redihairissa työskentelee upea ammattilaisten tiimi, joka on liikkeen sydän. 

 

Redihairin arvot ovat alusta lähtien olleet yksilöllisyys, ammattitaito sekä luottamus.

 

Haluamme kohdata jokaisen asiakkaan yksilönä ja räätälöidä palvelumme juuri hänelle sopivaksi. Ammattilaisina meille on kunnia-asia, että työnjälkemme on priimaa ja että vuorovaikutus asiakkaan kanssa on mutkatonta. Haluamme olla asiakkaidemme luottamuksen arvoisia ja tarjota heille palveluillamme levähdyspaikan arjen keskelle.

 

 

Kuten moni muukin yritys, mekin jouduimme kasvotusten pandemia-ajan haasteiden kanssa. Korona opetti meille, ettemme voi tietää tulevaa. Monet suunnitelmat sulivat silmiemme edessä. Opimme tämän haasteellisen ajan kautta, kuinka ensisijaisen tärkeää on ymmärtää aikaa, jossa elämme, ja toisaalta kuinka tärkeää yhteisöllisyys ja vuorovaikutus ovat arjessamme. 

 

Olemme jatkuvassa muutoksessa, ja tulevaisuutta kohti kulkeminen on mielestämme tämän muutoksen navigointia parhaalla mahdollisella tavalla. Meille tämä näkyy työssä esimerkiksi jatkuvana kouluttautumisena ja uusien palvelukonseptien kehittämisenä. Toisaalta tietyt asiat eivät mielestämme muutu, niitä ovat esimerkiksi ihmisten kohtaamisen tärkeys sekä luottamus. Aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta yhdessä pääsemme pidemmälle matkalla kohti unelmiamme.